Haemme nyt aurinkoisia moniosaajia Hirvaskankaan ABC liikennemyymälään! Sinun ei tarvitse olla vielä palvelualan ammattilainen, tässä työssä asenne ratkaisee. Työtä pelkäämätön ja kiireestä nauttiva touhuaja, jolta ei sormi mene suuhun kiireisimmässäkään tilanteessa, on tähän tehtävään omiaan. Tule meille oppimaan monipuolisia palvelualan työtehtäviä! Plussaa saat pikaruoka-/ravintola-alan työkokemuksesta ja/tai koulutuksesta.

Perehdytämme sinut huolellisesti tehtäviimme ja työssäsi pääpaino voi olla esimerkiksi Hesburgerissa, keittiöllä, ravintolassa tai marketissa. Työ sopii hyvin rautaiselle ammattilaiselle kuin esimerkiksi reippaalle välivuoden viettäjälle tai vastavalmistuneelle palvelualan osaajalle. Töitä on tarjolla erilaisiin elämäntilanteisiin, voimme räätälöidä juuri sinulle sopivan sopimuksen 60-90 h/3vko – tai vaikka vain viikonlopputyön.

Tarjoamme sinulle huippumukavan tiimin ja esimiehen tuen. Ja itseasiassa, sinulle löytyy työkaveri Suomen lähes joka kulmalta, sillä S-ryhmä työllistää yli 40 000 henkilöä. Samaa porukkaa ollaan. Sen huomaa siitäkin, kun ajat S-ryhmän liikennemyymälän, marketin tai hotellin pihaan missä päin Suomea hyvänsä, työkaveri antaa sinulle mojovan henkilökunta-alennuksen.

Kiinnostuitko? Haethan paikkaa viimeistään 1.8.2021. Kannattaa kuitenkin laittaa hakemus jo tänään – käymme hakemuksia läpi jo hakuaikana.

Lisätietoja tehtävästä antaa Virpi Tyrväinen 010 767 5821.

Rekrytoinnissa apuna toimii yhteistyökumppanimme Anu Baronalta. Tehtävään valittu henkilö työllistyy Osuuskauppa Keskimaalle.

Liikennemyymälätyöntekijä, ABC Hirvaskangas

Haemme nyt aurinkoisia moniosaajia Hirvaskankaan ABC liikennemyymälään! Sinun ei tarvitse olla vielä palvelualan ammattilainen, tässä työssä asenne ratkaisee. Työtä pelkäämätön ja kiireestä nauttiva touhuaja, jolta ei sormi mene suuhun kiireisimmässäkään tilanteessa, on tähän tehtävään omiaan. Tule meille oppimaan monipuolisia palvelualan työtehtäviä! Plussaa saat pikaruoka-/ravintola-alan työkokemuksesta ja/tai koulutuksesta.

Perehdytämme sinut huolellisesti tehtäviimme ja työssäsi pääpaino voi olla esimerkiksi Hesburgerissa, keittiöllä, ravintolassa tai marketissa. Työ sopii hyvin rautaiselle ammattilaiselle kuin esimerkiksi reippaalle välivuoden viettäjälle tai vastavalmistuneelle palvelualan osaajalle. Töitä on tarjolla erilaisiin elämäntilanteisiin, voimme räätälöidä juuri sinulle sopivan sopimuksen 60-90 h/3vko - tai vaikka vain viikonlopputyön.

Tarjoamme sinulle huippumukavan tiimin ja esimiehen tuen. Ja itseasiassa, sinulle löytyy työkaveri Suomen lähes joka kulmalta, sillä S-ryhmä työllistää yli 40 000 henkilöä. Samaa porukkaa ollaan. Sen huomaa siitäkin, kun ajat S-ryhmän liikennemyymälän, marketin tai hotellin pihaan missä päin Suomea hyvänsä, työkaveri antaa sinulle mojovan henkilökunta-alennuksen.

Kiinnostuitko? Haethan paikkaa viimeistään 1.8.2021. Kannattaa kuitenkin laittaa hakemus jo tänään - käymme hakemuksia läpi jo hakuaikana.

Lisätietoja tehtävästä antaa Virpi Tyrväinen 010 767 5821.

Rekrytoinnissa apuna toimii yhteistyökumppanimme Anu Baronalta. Tehtävään valittu henkilö työllistyy Osuuskauppa Keskimaalle.

HUOM! Rekryjärjestelmän huoltotauko on lauantaisin klo 9-13. Huoltotauon aikana voit tutkia normaalisti avoimia paikkoja tällä sivulla, mutta hakemuksia ei voi tällöin lähettää.

Kerro kaverille!